Kotkasta pääsee bussilla Valkmusaan lauantaisin myös kesällä 2025

Kotkasta pääsee myös kesällä 2025 lauantaisin bussilla Valkmusan kansallispuistoon aina elokuun loppuun saakka. Vuoroja on päivässä sekä Kotkasta Valkmusaan että Valkmusasta Kotkaan kaksi, mikä mahdollistaa eri pituiset viipymät Valkmusassa. Bussi pysähtyy Kotkan linja-autoaseman lisäksi mm. Sutelassa ja Kyminlinnassa, jotta myös Helsingin suunnasta tulevat bussimatkustajat sekä Kouvolan suunnasta tulevat junamatkustajat voivat vaivatta hyödyntää uutta yhteyttä.

Uutta yhteyttä testattiin Kotkan paikallisliikenteessä jo viime kesänä ja kokeilun jatkuu tänä kesänä. Mikäli tulokset ovat hyvät, on mahdollista, että Valkmusaan voi päästä bussilla viikonloppuisin myös tulevaisuudessa. Kokeilu tehdään yhteistyössä Cursor Oy:n alla toimivan matkailun kehittämisorganisaation Visit Kotka-Haminan ja Kotkan kaupungin kanssa osana Cursor Oy:n hallinnoimaa ja Euroopan unionin osarahoittamaa Matkailukompassi – Kestävää kasvua Kymenlaaksoon –hanketta.

Aikaisemmin Valkmusaan on kulkenut joukkoliikennettä vain arkisin koulujen työaikana. Valkmusaan kulkevassa bussissa käyvät kaikki Kotkan seudun paikallisliikenteen liput, eli niin kausiliput, etukäteen ostetut mobiililiput kuin bussista ostettavat kertaliput.

Visit Kotka-Hamina tekee toimenpiteitä matkailun ilmastopäästöjen vähentämiseksi sekä seudun ja sen kohteiden saavutettavuuden parantamiseksi, mistä tämä kokeilu on yksi esimerkki.

Linjan aikataulut tulevat näkyviin toukokuun alkuviikolla mm. Kotkan seudun reittioppaaseen kotka.digitransit.fi sekä touko-kesäkuun vaihteessa myös painetussa Kotkan kesäaikataulussa.

Lisätiedot

Anniina Merilinna, kestävän matkailun asiantuntija ja Matkailukompassi – Kestävää kasvua Kymenlaaksoon -hankkeen projektipäällikkö, Visit Kotka-Hamina, Cursor Oy, puh. +358 40 655 2470, anniina.merilinna@cursor.fi

Ekaterina Miettinen, matkailujohtaja, Visit Kotka-Hamina, Cursor Oy, puh. +358 44 224 4557 ekaterina.miettinen@cursor.fi

Esa Partanen, joukkoliikennepäällikkö, Kotkan kaupunki, puh. +358 40 624 7948, esa.partanen@kotka.fi

Mediapankki

Kuvia Valkmusan kansallispuistosta: https://platform.crowdriff.com/m/s-Arj6NWWTBt9-6wGP