Henkilökohtaista palvelua matkailijoille
Kymenmatkat on toiminut Karhulassa jo lähes 30 vuoden ajan.
Monien matkojaan suunnittelevien ihmisten mielestä on turvallista, kun he saavat keskustella toiveistaan henkilökohtaisesti ammattilaisen kanssa. Monilla on paljon kysymyksiä, joihin he haluavat saada vastauksia aidosti ihmisen kanssa keskustellen.
Tämä on matkatoimisto Kymenmatkat Oy:n toimitusjohtaja Satu Mäntyvaaran vankka havainto. Hän on pitkäaikainen ja kokenut matkailun ammattilainen: yritys aloitti toimintansa jo vuonna 1994. Palveleva matkatoimisto sijaitsee Karhulassa Karhulantiellä, seurakuntakeskusta vastapäätä.
Kymenmatkat suunnittelee ja toteuttaa matkat asiakkaiden toiveiden mukaan lähiseuduille tai eri puolille maailmaa. Kyseessä voivat olla esimerkiksi kaupunkilomat, risteilyt, opastetut ryhmämatkat, kiertomatkat, rantalomat tai erilaiset teemamatkat. Yhdistelmämatkoihin kuuluvat mm. lentokoneella, autolla ja laivalla tehdyt matkat, ja niihin kuuluvat myös hotellit.
Mukaan kuuluva suomalainen opas tuo monien mielestä turvallisuuden tunnetta.
Myönteistä palautetta matkatoimistolle on tullut myös kesällä saadusta kestävän matkailun sertifikaatista.
Joulumatkat Tallinnaan ovat suosiossa
Korona-aika sai ihmiset pysymään kodeissaan. Toisin on nyt.
– Matkat kiinnostavat taas todella paljon, Satu Mäntyvaara kertoo. -Juuri nyt kysellään paljon matkoja eri maiden joulutoreille.
Joulun kauneutta, tunnelmia ja makuja voi kokea vaikkapa Tallinnassa, Tukholmassa, Riiassa, Vilnassa ja Kööpenhaminassa sekä monissa Saksan kaupungeissa.
Tallinna ja Viro vetävät yhä suomalaisia puoleensa. Monet perheet, pariskunnat ja sinkut haluavat viettää joulunsa Tallinnassa, valmiiden joulupöytien äärellä.
Pikkujoulumatkoja tehdään risteilyinä tai lentomatkoina Eurooppaan.
Varaa matkasi ajoissa ja säästä rahaa
Kaukomatkat houkuttavat suomalaisia yhä enemmän, esimerkiksi matkat Amerikkaan ja Etelä-Amerikkaan, Australiaan, Uuteen-Seelantiin ja Intiaan.
– Brittein saaret ja Skotlanti ovat alkaneet kiinnostaa kovasti.
Pitkiä talvimatkoja tehdään eniten Espanjaan ja Portugaliin, mutta myös Kyprokselle on kysyntää.
– Varsinkin kaukaisemmissa kohteissa matkailijoille on tärkeää, että mukana on suomalainen opas, joka on mukana myös retkillä, Mäntyvaara painottaa.
Lähempänäkin olevat kohteet kiinnostavat. Tukholmaan myydään nykyään heikentyneiden laivayhteyksien takia laiva-lentopaketteja. Välimeren risteilyt ovat suosiossa, erityisesti Norjan vuonoille suuntautuvia laivaristeilyt. Niillä näkee useampia kaupunkeja ja muita kohteita. Tämä sopii hyvin nykypäivän matkailijalle: koetaan monta paikkaa yhdellä matkalla.
Satu Mäntyvaara haluaa antaa matkojaan suunnitteleville rahanarvoisen vinkin:
– Ihmiset varaavat matkansa hyvin usein myöhäisessä vaiheessa. Se on usein kalliimpaa silloin. Voi säästää useamman satasen, kun varaa matkansa esimerkiksi viisi kuukautta aiemmin.
Elämyksiä ja tilaa omalle itselle
Mikä matkailussa eniten viehättää, mitä ihmiset matkustamisesta saavat?
– Valtavasti iloa! Päästään näkemään ja kokemaan uudenlaisia asioita. Se on myös arvokasta aikaa kiireen ja loputtoman uutisvirran aikana. On tilaa itselleen ja aikaa omien akkujensa lataamiselle.
– Monille tärkeitä matkoilla ovat kulinaristiset kokemukset ja erilainen toiminta, esimerkiksi vaellukset. Kaukomailla saadaan silmiä avaavia kokemuksia siitä, miten muualla eletään. Usein myös tulee mieleen, miten hyvässä asemassa me itse olemme Suomessa.
Missä Kymenmatkojen toimitusjohtaja itse mieluiten matkailee?
– Rakastan matkailuautolla kulkemista. Olemme kierrelleet Suomea ristiin rastiin, käyneet esimerkiksi Amsterdamissa, Saksassa ja Belgiassa ja lasten kanssa Legolandissa Tanskassa. Viimeksi kiertelimme pohjoisessa Suomea, Ruotsia ja Norjaa ja kävimme myös Lofooteilla.
Entä tulevaisuuden unelmamatkasi?
– Voisin lähteä Japaniin tai sitten matkalle halki Amerikan mantereen. Näillekin matkoille pääsee meidän kauttamme, ja Route 66:n matkalle myös varataan menopeli, auto tai moottoripyörä, asiakkaan maun mukaan.
Sertifikaatti on monen osan summa
Kestävän matkailun sertifikaatti on tärkeä tunnustus matkailualan ammattilaisille.
– Ympäristöystävällisyys toimistossa kattaa tarkkaan harkitun kierrätyksen, valaistuksen vaihtamisen ledeihin sekä veden ja sähkön kulutuksen tarkkailun.
– Teemme sopimuksia vain sellaisten yhteistyökumppanien kanssa, jotka toimivat ympäristöystävällisesti. Oppaamme kertovat matkoilla kulttuuriperinnön suojelemisesta. Tiedotamme mahdollisuudesta hyvittää lennon hiilidioksidipäästöjä. Käytämme paikallisten yritysten ja oppaiden palveluja, joten rahat jäävät paikan päälle. Kuljetuksissa suositaan yhteiskuljetuksia.
Lapsilta ei osteta tuotteita tai palveluja, jotta työ ei veisi heiltä mahdollisuutta koulunkäyntiin. Eläintensuojelukin on tärkeää: delfinaarioissa ja sirkuksissa ei käydä, ja esimerkiksi kameli- ja norsuratsastusten kohdalla selvitellään laatukriteerit.
Merten korallien suojelemiseksi ei sukellusta ja snorklausta suosita. Härkätaistelut eivät ole koskaan olleet Kymenmatkojen ohjelmissa.
– Myös Kotkassa pyritään käyttämään paikallisia tuotteita, ja niitä suositellaan matkailijoille. Käytämme Suomessakin aina auktorisoituja paikallisia oppaita, Satu Mäntyvaara kertoo.
Löysitko sivulta etsimäsi?